Inarijärven säännöstely-faktat pöytään!

Kevään ja kesän mittaan keskustelu Inarijärven säännöstelystä on vilkastunut, erityisesti valtuustossa jätetyn aloitteen myötä, jossa esitettiin säännöstelyn lopettamisen selvittämistä. Keskustelun herättämänä päätin perehtyä asiaan syvemmin ja koota havaintoni tähän kirjoitukseen. Taustana ovat valtuuston puheenjohtaja vuosieni varrella syntyneissä verkostoissa käydyt keskustelut Maa- ja metsätalousministeriön, Lapin ELY keskuksen, Saamelaiskäräjien , LUKEn asiantuntijoiden sekä paikallisten kalastajien kanssa.

Vedenpinnan vaihtelua ei lopeteta säännöstely lopettamalla

Monelle on syntynyt käsitys, että yksin säännöstely aiheuttaa Inarijärven kovan vedenkorkeuden vaihtelun ja säännöstelyn lopettamisella lopetettaisiin myös vedenpinnankorkeuden vaihtelu. Todellisuudessa vedenpinta vaihtelee joka tapauksessa vuodenaikojen mukaan – sääolosuhteiden, sulamisvesien ja haihtumisen seurauksena. Viimeisimmässä Inarijärven säännöstelysopimuksessa, jota myös Venäjä on kunnioittanut, on sitouduttu noudattelemaan tätä tutkittua luonnollista rytmiä ja säännöstely seuraa sitä hallitusti. Keskimääräinen vaihteluväli säännöstelyn aikana on ollut noin 1,4 metriä, kun taas luonnontilainen vaihtelu olisi asiantuntijoiden mukaan 1,2–1,7 metriä. 2000-luvulla vedenpinta on ollut keskimäärin 60 cm korkeammalla kuin luonnontilassa.

Korvauksista on historiansa – mutta ei lopullista ratkaisua

Usein esitetään, ettei Venäjä maksa enää korvauksia säännöstelystä. Se pitää paikkansa – mutta on hyvä tiedostaa, että Neuvostoliitto maksoi jo vuonna 1959 kertakorvauksen (75 miljoonaa markkaa) säännöstelyn haitoista. Kertakorvaus vapautti sen kaikesta säännöstelyyn liittyvästä haittojen ja vahinkojen korvausvastuusta. Suomen valtio on tämän jälkeen ollut niistä vastuussa ja vastannut paikallisesti korvauksista esimerkiksi rantavyörymien ja kalanviljelyn osalta. Tämä fakta on jostain syystä keskusteluissa unohtunut ja onpa se jäänyt pois ihan virallisista selvityksistäkin.

Tuossa valtiosopimuksen liitteessä kuitenkin todetaan, että Venäjä osallistuu kalanviljelytoimiin, mikäli ne katsotaan “välttämättömiksi” kalaston ylläpitämiseksi. Tätä taustaa vasten Venäjältä toimitettiin vuosina 1983-2005 maksutonta sähköä kalanviljelylaitoksille, mutta toimitukset siis päättyivät 2005. Norjalaiset ovat maksaneet nämä kalastonhoitoon liittyvät korvausmaksut kertakorvauksena. Nykyinen kiista Venäläisten kanssa liittyykin siihen, mitä pidetään kalakannan säilymisen kannalta todella välttämättömänä. Tämän vuoksi säännöstelyn vaikutuksia kalakantoihin on jatkossakin tutkittava tarkasti – myös korvausneuvottelujen pohjaksi.

Kalakannat tarvitsevat tukea

Mitkä ovat säännöstelyn aiheuttaman vedenpinnan vaihtelun ongelmia kalastonhoidolle tai mitä säännöstelystä aiheutuvia ongelmia aiheutuu kalastukselle? Kysymys vaikuttaa olevan vaikea asiantuntijoillekin. Vaikuttaa siltä, että säännöstelyn lopettamisella ongelmat eivät ainakaan nopeasti katoaisi mihinkään, sillä järven vedenpinta vaihtelee voimakkaasti ilman säännöstelyäkin ja nyt kymmeniä vuosia käytössä olleet, järven säännöstelyn mukaiseen vedenkorkeuteen vakiintuneet apajat menetettäisiin. Lisäksi vaikuttaa siltä, että ainakin osin istutusten ansiosta kalakannat ovat ainakin kohtalaisen hyvässä kunnossa ja osa kalastosta näyttäisi sopeutuneenkin säännöstelyyn. Vaikka säännöstely lopetettaisiin, ei nykyisen kaltaista kalastusta voisi ylläpitää ilman istutuksia. Säännöstelyn lopettamisella ei myöskään voida vaikuttaa ilmastonmuutokseen ja muuhun järven ympärillä tapahtuvaan toimintaan ja niiden mahdollisiin vaikutuksiin järven ekosysteemiin.

Pohjapato ei ole toimiva ratkaisu

Joissain tekstareissa ja puheenvuoroissa on esitetty myös pohjapadon rakentamista vedenkorkeuden säätelemiseksi. Asiantuntija-arvioiden mukaan pato ei mahdollistaisi hallittua säännöstelyä, vaan lisäisi tulvariskiä ja vahinkoja rannoille ja rantarakenteille. Pohjapadosta huolimatta Inarijärven vedenpintaa säännösteltäisiin edelleen Kaitakosken voimalaitoksella. Pato ei myöskään palauttaisi luonnontilaa, vaan pohjapadon vaikutuksesta luonnonmukaisista vedenkorkeuksista mentäisiin enemmän poikkeavaan suuntaan ja se voisi pikemminkin aiheuttaa uusia ongelmia.

Säännöstely koskettaa myös saamelaiskulttuuria – tutkittava tarkemmin

Valtuustoaloitteessa on nostettu esiin huoli säännöstelyn vaikutuksista saamelaiskulttuuriin. Selvityksissä, joita on laadittu saamelaisten totuus- ja sovintokomissiolle, todetaan että vedenpinnan nousu säännöstelyn alussa aiheutti merkittäviä haittoja Inarijärven rannoilla eläneille inarinsaamelaisille – eroosiota, kalojen ravinnon vähenemistä, vaikutuksia viljelyksiin ja pyydystappioita ajopuiden vuoksi. Kalansaaliit romahtivat. Näitä vaikutuksia on ilman muuta aiheutunut, mutta käsittääkseni niitä on korvattu kaikille niille, jotka ovat näistä vahingosta aikanaan kärsineet.

Silti tutkittua tietoa säännöstelyn vaikutuksista saamelaisyhteisön elinkeinoihin, asumiseen ja kulttuurisiin käytäntöihin on vähän. Saamelaiskärjillä on tavoitteena saada tutkimusta aiheesta ja hyvä niin. Voihan olla niinkin, että säännöstelyn lopettaminen olisi lopulta nykytilanteessa haitallisempaa saamelaiskulttuurin jatkuvuuden kannalta kuin sen hallittu jatkaminen.

Yksipuoliset toimet eivät ole mahdollisia

Säännöstelyn lopettaminen ei ole yksin Suomen päätettävissä. Vuoden 1959 valtiosopimus sitoo Suomea edelleen ja estää kaikkia sellaisia toimia, jotka muuttaisivat Inarijärven tai Paatsjoen vesisuhteita ilman yhteistä sopimusta. Näissä geopoliittisissa oloissa en näe järkevänä, että Inarin kunta lähtisi käyttämään resurssejaan sopimuksen purkamisen selvittelemiseen, varsinkin kun säännöstelyn haitat ovat nykytiedon valossa hallittavissa, haittoihin on mukauduttu eikä suurin säännöstelyn tuottamaksi mielletty haitta eli vedenpinnan vaihtelu edes poistuisi säännöstely lopettamalla.

Suunta tulevaisuuteen

Kansalaiskeskustelu on tärkeää ja tuo esiin perusteltuja huolia. Inarijärven säännöstely on sekä teknisesti että kansainvälisesti monimutkainen kysymys, sen kehittäminen vaatii yhteistyötä, tutkimusta ja tietopohjaista päätöksentekoa.

Joskus tulevaisuudessa voidaan ehkä myös palata ajatuksiin, joissa Paatsjoen energiatuotannon uudistamista sovitettaisiin yhteen kalastonhoidon korvausneuvottelujen kanssa. Kun Ukrainan sota joskus päättyy ja kansainvälinen yhteistyö mahdollistuu, voidaan päästä kaikkia osapuolia hyödyttävään ratkaisuun – ehkäpä samalla löytää uusia, kestäviä tapoja hyötyä näistä arvokkaista vesivaroista, joista Norja ja Venäjä ”pesevät” sähkön pois.

Toistaiseksi keskittyisin järven kestävän käytön turvaamiseen, sosio-ekologis-ekonimisen suunnitelman aikaansaamiseen ja tutkimuksen jatkuvuuden varmistamiseen ja lisäämiseen myös tulevien kalastonhoidon korvausneuvottelujen pohjaksi.

Tätä edunvalvontatyötä on Inarin kunnassa tehty ja työ jatkuu.

Kuva: Lapin Materiaalipankki, Terhi Tuovinen