Poikittaista mailaa metsästysrajoituksille

Viikonloppu alkoi huonoilla uutisilla. Kuntalaisten vapaata metsästysoikeutta oli horjutettu, kun osaan valtion omistamista alueistamme asetettiin määräaikainen metsästyskielto - pyytämättä ja yllättäen. Meille inarilaisille tämä kuntalaisen vapaa metsästysoikeus on kuin syrjäseutulisä, josta emme ole valmiita luopumaan, piiritettynäkään. Vapaan metsästysoikeutemme osittainenkin rajoittaminen kouraisee aina syvältä, vaikka se kohdistuisikin metsästyksemme kannalta yhdentekevälle alueelle.

Nyt Saariselälle UKK puiston kylkeen ja Juutuan retkeilyalueelle asetut rajoitukset eivät sinänsä juurikaan vaikuta metsästysmahdollisuuksiimme, mutta se ajattelun periaate ja tapa, jolla rajoitukset tehtiin, ansaitsevat tylysti poikittaista mailaa. Pelkona on tietenkin, että vapaan metsästysoikeuden rajoittamiseen liittyvä Pandoran lipas on aukaistu.

Nämä monella tavalla vaikeasti ymmärrettävät rajoitukset ovat siis paitsi flirttailua meille pyhällä asialla, mutta samalla ne ovat myös omiaan kärjistämään paikallisväestön ja matkailijoiden suhdetta. Meiltä löytyy perinteitä myös sille ajattelutavalle, että alueelle tulevia reppuretkeilijöitä pidetään rinkkasatiaisina, jotka jättävät alueellemme vain roskat. Olisi tärkeää ymmärtää olla luomatta tai vahvistamatta sellaista mielikuvaa, että turismia suojeltaisiin kuntalaisten oikeuksia kaventamalla, koska silloin ollaan nopeasti konfliktien tiellä. Tätä ei matkailusta elävässä kunnassa saa missään tapauksessa päästä tapahtumaan. Siksi ylhäältä annettu metsästysrajoitus retkeilyalueiden kylkeen on erittäin huonosti harkittu.

Ikävä kyllä rajoitusten alkuunpanijana on varmasti toiminut UKK puistossa tapahtunut metsästysonnettomuus, jossa alueella ollut retkeilijä menehtyi. Tapahtuma on tietenkin järkyttävä tragedia, jollaista ei koskaan saisi tapahtua. Kuitenkin melko tavallisellakin järjellä tulisi ymmärtää, että tapahtuma ei ollut metsästysrajoituksia tiukentamalla estettävissä eikä tapaturma lehtitietojen perusteella aiheutunut esimerkiksi hajaluodista tai kimmokkeesta. Kysymys oli arviointivirheestä johtuneesta metsästysonnettomuudesta. Onneksemme näitä onnettomuuksia sattuu ani harvoin eikä niistä koskaan kokonaan päästä eroon, vaikka tehtäisiin minkälaisia rajoituksia.

Tapa, jolla maanomistajaa edustava Metsähallitus metsästysrajoituksen alueelle maakaroi, meni jääkiekkotermein ”täydellisesti vihkoon”. Olen ymmärtänyt, että todellista neuvottelua ei ole edes käyty ja paikallisen riistaviranomaisen mielipiteitä ei ole huomioitu. On oltu neuvottelevinaan. Tällä tavalla, paikallinen näkemys jälleen kerran ohittamalla, ei kyllä luottamusta rakenneta.

Koska näillä nyt rajoitusten alle osoitetuilla alueilla ei ole juurikaan metsästyspainetta, olisi nyt tehtyjen rajoitusten tavoite helposti saavutettu myös valistamalla ja ohjeistamalla.

Toivon, että eri instanssit ja asian laillisuuspuoleen perehtyneet henkilöt tutkivat päätöksen perusteluineen niin, että tarvittaessa mahdolliset laillisuuspuutteet tulevat oikaistua. Itse annan kaiken mahdollisen poliittisen tuen ja paineen, jotta päätös tulee uudelleen arvioitavaksi ja metsästysrajoituksiin liittyvä Pandoran lipas pysyisi jatkossakin kiinni eikä jännitteitä meille tärkeiden turismin ja paikallisen elämäntavan välille pääse syntymään.